• Arvon foorumin lukija,

    Foorumin aktiivinen käyttö osallistumalla keskusteluihin, oman ketjun tai aiheen aloittaminen edellyttää pelitiliä. REKISTERÖIDY TÄÄLLÄ!

Feeniks-kulttien kokoontuminen

Mr.Freshh

Ex-Team Member
BannerForum.png
Hyvät Ihmiset ja Haltiat,

Munat satelevat taivaalta ja akolyytit tekevät pyhiinvaellusmatkan kaupunkiisi. Feeniks-kultti, joka muodostettiin muutama vuosi sitten, on valmistautunut jälleen feeniksien saapumiseen. He ovat yllättyneitä kun toinen feeniks-kultti saapuu kaupunkisi portille, palvoen feeniks-lintuja maagisina olentoina, eikä pyhinä. He rakentavat patsaita, maalaavat tauluja, ja luovat kaikenlaista taidetta. Lisäksi he tutkivat feeniks-lintuja, josta alkuperäinen feeniks-kultti ei pidä.

Uudessa tehtäväsarjassa molemmat osapuolet osallistuvat kiihkeään mutta tärkeään keskusteluun feeniks-lintujen luonteesta, ja lopulta oppivat paljon toisiltaan.

23. maaliskuuta - 17. huhtikuuta voit löytää taivaalta tippuneita munia kaupungissasi, joista saat taivasesanssia. Taivasesanssilla avaat kirstuja hankkiaksesi höyheniä ja päivittäin vaihtuvia palkintoja.
Easter2020Flow.png
Tänä vuonna päivittäin vaihtuviin palkintoihin kuuluu kaikenlaisia feeniks-teemaisia rakennuksia (uusia ja vanhoja). Voit saada erilaisia rakennuksia joka päivä, mutta huomaa että tässä tapahtumassa ei tule toivomuskaivoa.
Feeniksin höyheniä saadaan kirstuista, joita voit avata taivasesanssilla. Niillä hankit itsellesi pääpalkintoja, kuten uuden Kylmän tulen feeniksin artefakteja. Tämä mysteerinen olio hengittää tulta, joka näyttää kylmälle, mutta polttaa rajusti! Jos kasvatat feeniksin hyvin, se antaa sinulle tavaroita, manaa, tai tiedostavia tavaroita (kappaleestasi riippuen). Jos syötät sille lemmikkiruokaa, se antaa sinulle lisäksi tutkimuspisteitä jokaisesta tiedustelusta! Jos tarvitset lisää lemmikkiruokaa voit valmistaa sitä taika-akatemiassasi.
A_Evt_Evo_Easter_XX_Phoenix_Coldfire10_1_0000.png
Tämän vuoden feenikstapahtumassa on myös muita yllätyksiä. Julkaisemme samalla uuden ominaisuuden: Yksikkövälittömät, joilla lisäät yksiköitä suoraan armeijaasi. Nämä mahtavat välittömät löytyvät tapahtuman vaihtuvista kirstuista.
lightmeleeelves.png
lightmeleehuman.png
Eikä siinä kaikki. Vuoden 2019 tapahtuman Feeniks-artefaktit tekevät paluun tehtäväsarjan palkinnoissa. Voit saada jopa 3 artefaktia, joilla kehität viime vuoden tuli-, kulta-, ja myrskyfeeniksejä. Saat artefakteja 60, 95, ja 120 tehtävän suorittamisen jälkeen! Jos et omista feeniksejä, löydät niitä harvinaisina resepteinä valmistuksessa, joten pidä niitä silmällä.
Coldfire_artifact.png
Phoenix_artifact.png
Voit halutessasi vaihtaa viime vuoden artefakteja Kylmän tulen feeniks -artefakteihin, ja toisin päin. Vaihtamisella kuitenkin on hintansa, sillä sinun on käytettävä 3 feeniks-artefaktia saadaksesi yhden Kylmän tulen feeniks -artefaktin, tai 2 Kylmän tulen feeniks -artefaktia saadaksesi yhden feeniks-artefaktin. Tämä vaihtoehto on saatavilla vain lyhyen ajan tapahtuman loppumisen jälkeen.
Toivottavasti nautit tapahtumasta! Otamme mielellämme vastaan palautetta.
Terveisin,
Elvenar -tiimi
 
Ylös