Deleted User - 317
Guest
Keskustelua päivityksestä 0.23
Kuulostaa hyvältä. Monet noista korjattavista bugeista on ollut todella ärsyttäviä pelatessa, joten kiitos niiden korjaamisesta. Esim. kaupan palautuminen 1 sivulle tai toisen pelaajan kaupungin nimi ei näy oikein siellä vieraillessa ja talojen siirrossa tulee mustaa ruutua.
Näin seuran johtaja mietin että vaikuttaako päivitykset jo olemassa oleviin seuroihin ja millä tavoin.
Kun meidän seuran nimi "Lords of the Elvenar" ei tätä uutta vaatimusta täytä. Ja listasta löytyy joukko muita seuroja joilla myös on useita välilyöntejä nimessä. Mitä seuralle/ sen nimelle tapahtuu jos sitä ei muuta ennen päivitystä?

- Seuran nimessä kaksi tai useampi välilyönti ei ole enää mahdollista
Kun meidän seuran nimi "Lords of the Elvenar" ei tätä uutta vaatimusta täytä. Ja listasta löytyy joukko muita seuroja joilla myös on useita välilyöntejä nimessä. Mitä seuralle/ sen nimelle tapahtuu jos sitä ei muuta ennen päivitystä?
Viimeksi muokannut moderaattori: