• Arvon foorumin lukija,

    Foorumin aktiivinen käyttö osallistumalla keskusteluihin, oman ketjun tai aiheen aloittaminen edellyttää pelitiliä. REKISTERÖIDY TÄÄLLÄ!

ketjutehtävät

Naninda

Member
Olisiko se mahdollista saada jotakin uusia tehtäviä pidemmälle edenneillä, joilla ei enää löydy 1 päivän tuotantoa. Ja noi tehtävät pois.

Asumusten ja työpajojen tason nosto pitäisi myös koskea taika versioita.

-Nani
 

Einax

New Member
Olen jättänyt nuo perustehtävät huomiotta jo pidemmän aikaa. Niistä ei oikein hyötyä enää. Siinä olen samaa mieltä, että jotain uutta pitäisi tulla perustehtäviin ja varsinkin palkintopuolella. Tiedostavia esimerkiksi tai siemeniä. Eikä mitään tyyliin 1000 siementä, vaan isompi määrä. Olisi taas mukava, kun saisi niiden kautta helpotusta etenemiseen.
 

Einax

New Member
No joo, totta tuokin. Ihmeiden laajentelua jne. Minulla kertyy siemeniä nykyään kiitettävästi eikä niistä varsinaisesti pulaa, mutta lähinnä noista palkinnoista puhuttaessa, jonkinlainen lisä olisi kiva ja houkuttelisi tekemään niitä perustehtäviä. Pelin alkupmetreillä niistä sai juuri sitä helpotusta ja teinkin sitä mukaa, kun tehtäviä tuli.
 
Ylös