• Arvon foorumin lukija,

    Foorumin aktiivinen käyttö osallistumalla keskusteluihin, oman ketjun tai aiheen aloittaminen edellyttää pelitiliä. REKISTERÖIDY TÄÄLLÄ!

Pohjapiirrosnäkymä

  • Viestiketjun aloittaja DeletedUser21
  • Aloituspäivämäärä

DeletedUser21

Guest
:cool:Onkohan teknisesti mahdollista toteuttaa sellaista "pohjapiirrosnäkymää" normaalinäkymän lisäksi?
Helpottaisi kummasti teiden ja rakennusten siirtoa ja vaadittavien esim. laajennuskokojen hahmottamista ja siirtojen suunnittelua.
Monissa peleissä tälläinen näkymän vaihto on mahdollista.
 

DeletedUser8

Guest
Hyvä huomio :). Kun sivusto avattiin kävin pari kertaa tsekkaamassa, mutta kun suomiservusta ei näkynyt merkkiäkään niin olin jo luopunut toivosta.
 

DeletedUser8

Guest
eihän sitä tavinnut kuin pyytää, että servu lisättäisiin
Jossain vaiheessa hankkeen puuhamies selitti ettei hänen sivustonsa pystyisi käsittelemään kun jonkin määrätyn määrän pelaajia per servu niin tulin siihen tulokseen että hän oli tahallaan tiputtanut pienempiä servuja pois - en vaivautunut.

Mutta hyvältä tuntuva sivusto, sieltä voi repiä tietoa sekä itsestä että kanssapelaajista :eek:
 

Naninda

Member
muistakaa päivittää kaupunkinne ennenkuin siirrätte sen elvenarchtech puolelle, jolloin kaupunki on varmasti viimeisimpien päivityksien mukainen
 
Ylös