• Arvon foorumin lukija,

    Foorumin aktiivinen käyttö osallistumalla keskusteluihin, oman ketjun tai aiheen aloittaminen edellyttää pelitiliä. REKISTERÖIDY TÄÄLLÄ!

Suomenkielinen wiki ja pelin ulkonäön suunta

Mini

Active Member
Suomenkielisestä wikistä on pitkään puuttunut selitykset rakennuksista, aiemmin ne olivat. Suunnittelen usein etukäteen kaupunkiani ja katson etukäteen minkä kokoisia rakennuksia taas laajennetaan. Englanninkielisestä ne löytyvät, mutta joistakin asioista on mukavampi lukea suomeksi. Näyttää siltä, kun koko osio olisi unohdettu.

Muinaiset ihmeet löytyät suomeksi, mutta niistä on jätetty pois englanninkielisen versioin hauskin osa - se, jossa kerrotaan mitä vaikutuksia ihmeen valmistumisella on joko taustan maisemaan tai profiilikuviin. Löysin englanninkielisen osuuden vasta, siksi en ole aiemmin osannut kaivata profiilikuvaa jota en ole saanut, kultaisesta kuilusta saatavaa. Odotan sitä edelleen.

Kääntäminen on varmaan työlästä, mutta helpotukseksi yhden käännöksen voisi jättää pois sekä wikistä että itse pelistä. Tunnin virallinen lyhenne on h sekä englannissa että suomessa. t on tonnin lyhenne, käytetään massasta.

Sitten suoraan pelistä, eikä käännöksestä. Sen ymmärrän, että vierailevien rotujen rakennukset ovat samanlaisia sekä ihmisillä että haltioilla, työlästä keksiä kaksia erilaisia, mutta harmillisesti kaikki uudet laajennukset alkavat muistuttaa toisiaan. Pian ollaan tilanteessa, ettei ihmisten ja haltioiden kaupunkeja erota toisistaan. Toivottavasti noitien ja lohikäärmeitten jälkeen tiet taas erkanevat ja ylipäätään rakennuksen kehittyisivät kauniimpaan suuntaan. Minulla on lohikäärmeosio tulossa viikon sisällä ja mitä muilla olen nähnyt, ovat rakennukset järkyttävän rumia. Ne on myös piirretty niin suuriksi, ettei erota mihin yksi loppuu ja mistä toinen alkaa. Vähän ilmavampaa voisi olla. Kaikki eivät keskity sotimiseen, estetiikka ja kaupungin rakentaminen on yksi pelilinja. Nyt tosin oma kaupunkini on jonkun verran sekaisin, kun olen varautunut seuraavien laajennusten rakennusmuutoksiin.

Vaikeaa on ollut tottua siihen, että kulttuurirakennuksillekin tarvitaan tie. Johtuu kai manasta. Muutama virhearvio on tullut sijoittelussa tehtyä, kun ei muista tien tarvetta. Jos kaupunkin on kovin täysi, onkin välillä aika temppu saada tie sinne minne ei alunperin aikonut.
 

DeletedUser8

Guest
Pian ollaan tilanteessa, ettei ihmisten ja haltioiden kaupunkeja erota toisistaan. Toivottavasti noitien ja lohikäärmeitten jälkeen tiet taas erkanevat ja ylipäätään rakennuksen kehittyisivät kauniimpaan suuntaan. Minulla on lohikäärmeosio tulossa viikon sisällä ja mitä muilla olen nähnyt, ovat rakennukset järkyttävän rumia
Totta pakiset, itse käytin monta minuuttia tutkimalla naapurikaupunkia betalla ennenkuin hokasin että armeijaparakki perustuu haltoiden rakennukseen.
Ja mikä tuo oli, "salatieteiden kirjasto", synkän sinimusta :eek: ja nuita kun oli vielä monta sijoitettu vierekkäin.
 
Ylös